06.06.2019

Accountor Towerin harjannostajaiset Keilaniemessä

Accountor Towerin harjannostajaisia vietetään jo kesäkuun alussa ja vuokralaiset muuttavat taloon joulukuussa 2019. Korkea rakentaminen ja tuuliset olosuhteet ovat luoneet omat erityishaasteensa rakentamisen osalta, mutta työt ovat edenneet hyvin aikataulussa. Näkyvimpinä työvaiheina ovat parhaillaan käynnissä olevat julkisivutyöt sekä ylimpien kerrosten rakentaminen. 

”On ollut mielenkiintoista olla saneeraamassa ikonista Raaden hampaan toimistotaloa. Rakennus on aikoinaan suunniteltu muuntojoustavasti ja kerrokset taipuvat loistavasti avokonttorista koppikonttoriin. Pystymmekin suunnittelemaan vuokralaisten tilat erinomaisesti heidän tarpeidensa mukaan”, toteaa Regenero Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Kostiainen.

Accountor Tower on nimetty rakennuksen 11 kerroksessa jatkossa toimivan talous- ja henkilöstöhallinnon sekä asiakkuudenhallinnan ratkaisuihin ja palveluihin erikoistuneen Accountor-konsernin mukaan. Kiinteistöön on tulossa toimistotilojen lisäksi liiketiloja ja palveluja, jotka tukevat talon käyttäjien lisäksi alueella toimivia muita yrityksiä sekä tulevia asukkaita. Palveluita tarjoavat mm. UMA Workspace -konseptilla toimivat co-working -tilat, Ole.Fit -kuntokeskus ja päivittäistavarakauppa. Maantasokerroksessa tulee sijaitsemaan tasokas Dylan -lounasravintola ja rakennuksen huipulla kaikille avoin ainutlaatuisilla maisemilla varustettu casual dining -ravintola.

”Hankkeemme yhtenä tavoitteena on ollut tuoda alueelle lisää palveluja ja elävöittää koko Keilaniemen aluetta. Accountor Towerin eteen rakentuu toiminnallisesti aktiivinen ja kaksi paviljonkirakennusta käsittävä Keilaniementorin -aukio, joka tuo valmistuessaan vielä lisää palveluja. Regenero kehittää lisäksi yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa rantaan uutta julkista Keilaniemenpromenadia, jonka varrelle tulee myös erilaisia palveluja sekä asumista”, kertoo Regenero Oy:n hallituksen jäsen Kari Helin.

Harjannostajaiset

Harjannostajaiset on talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua, kun rakennus on saatu suojatuksi sateelta. Harjannostajaiset järjestää tilaaja, joka kutsuu tilaisuuteen kaikki hankkeeseen osallistuneet, muun muassa rakennustyöväen ja suunnittelijat. Perinteisesti tilaisuus pidettiin työmaalla, mutta nykyisin useimmiten ravintolassa tai muussa vastaavassa juhlapaikassa. Ohjelmassa on yleensä puheita, ruokailu ja jonkinlainen viihdyttävä osuus. Ennen vanhaan katon nostamiseen tarvittiin useampi henkilö, joten työ korvattiin heille järjestämällä juhlat. Suomessa hernekeitto on perinteinen harjannostajaisissa tarjottava ruoka. Juomaksi on usein olutta. Mikäli harjannostajaiset ovat työmaan rakennusväen mielestä myöhässä, on tapana naulata harja ylösalaisin rakennuksen vesikaton päätyyn muistutukseksi tilaajalle. – LÄHDE: Wikipedia

Lisätietoja antavat: 

Kari Helin, toimitusjohtaja, HGR Property Partners Oy, puh. 040 579 0570, kari.helin@hgrpp.fi

Juha Kostiainen, johtaja, kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi

Regenero on rakennusyhtiö YIT:n ja kiinteistökehitysyhtiö HGR Property Partnersin yhteisyritys. Yhtiö perustettiin vuonna 2016 syventämään yhtiöiden aikaisempaa yhteistyötä. Regeneron kehityshankkeet kohdistuvat kaupunkielämän kannalta avainpaikoilla sijaitseviin kohteisiin, tähtäävät alueen profiilin nostamiseen ja ne toteutetaan pitkäaikaista kokemusta ja ammattitaitoa hyödyntäen. Hankkeet ovat kokoluokaltaan merkittäviä ja voivat sisältää eri tilatyyppejä, kuten toimisto- ja liiketiloja sekä erilaisia julkisen sektorin tiloja. http://www.regenero.fi